perjantai 11. syyskuuta 2015

5. Syke

Humaltuneen rajani piirtyessä nahkaisen sohvan selkänojaan, 
   Kuolen hiljalleen ajatellessa elämää
Sykettä ympärilläni, hymyä
    Osaan hymyillä? 
     Osaan hengittää vielä?
Vaikka enemmän toivon että eutanasia olisi sallittu Suomessa ja voisin mennä lääkärille pyytämään armokuolemaa. 
   Musiikin pauhatessa, se sama hiljaisuus syö sisintäni. 
         Jäytää luitani, hiljalleen. 
      Enkä tiedä pitäisikö minun hengittää syvään vai kokeilla huomenna tappava annos lääkkeitä. 

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

4. Yltäkylläisyyssyyllisyys

           Olenko unohtanut äärirajani
                          kadonnut hiljaisuuden jokiin. Usvaisiin Meriin, joista veneilijät kertovat taruja.
      sulkenut näköhermoni, kuuloaistini ulkomaailmalta.
                       
             Olenko unohtanut maailman
                  sen kahinan, kun tuuli kulkee ohitse puiden ja vie mukanaan viimeisenkin henkäyksen
      ihmetyksen vanhoja kulttuureja ja rakennuksia kohtaan.

Syvemmällä kuin Mariaanien hauta, olen itsessäni
                                    ja putoan sekunti sekunnilta alemmas, syvemmäs.
             enkä enää osaa hengittää kuin ennen,
                      silloin kun maistoin ilmassa auringon ja elämän.

Nyt pimeydessä rintaani painaa vain näkymätön käsi ja ilma on inhottava pakko.
                                    Kuinka riisuisin yltäni turhamaisuuden ihon,
                 repisin esille taas sen verenpunaisen lihan, joka ei pelkää uutta eikä tuntea.
                             
                                     Ehkä vielä taas joskus,
              saatan nousta jaloilleni pohjamudan seasta ja sanoa, ettei minusta ollut katoamaan
                                sillä haluan rakastaa elämää,
                                             jokaista sen pientä virhettä, pahaa oloa, kevään ensimmäisiä ukkosia
        hiirenkorvia puissa ja sydämen raskasta hakkausta.

                                 Sillä olenhan minä ihminen
                                              ihminen, joka haluaisi olla täydellistä puhtautta.
                                         mutta vielä hetken ainakin minä olen tämän maan lika,
                                                       pahat teot ja viattomien haavat
                                  vielä hetken minä koen syyllisyyttä siitä, että elän
                                                                      siitä, että vaadin lisää yltäkylläisyyteeni
                    ja siitä, etten osaa olla onnellinen pienistä asioista vaan olen kadonnut itseltäni.
                         
                               

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

3. Ole minulle

                                                     Ole minulle aamuyön nälän tyynnyttäjä
                                   ikuinen rikoskumppani, tässä rakkauden rikoksessa,
                                                            kun hiljalleen varastan meille aikaa vähän tuolta
 ehkä vähän täältäkin
                                                                                                            täältä myös.
                          vain, että voisimme suudella lisää, hengästyä lisää
                                         
                                Ole minulle aamuyön uniharhat ja paniikin tyynnyttäjä
                                           myrskyn alistaja ja vesisateen nostattaja
       kun auringon maalatessa patjamme lakanoita, haluan hiukan lisää sinua tuolta
sekä vähän täältä
                                                                                                              eniten varsinkin täältä
                                         kielelläni, huulillani, oikean käden nimettömälläni
                             
                               Ole minulle todellisuuden verhoaja, mystinen taikuri kadotuslaatikon kanssa
                        illusionisti ja ihmeellinen tylsän elämäni pelastaja.
                                     koska tulee päivä, kun haluan kadota täältä kokonaan
 tänne,
                                                                                     tai tuonne, sinun kanssasi kahdestaan
                                   varastamaan maailman suurmiehien aikaa
                                                                               sisäreisien suuteluun.

lauantai 14. helmikuuta 2015

2. Oodi sinulle

Jos kysyisit mitä minulla tulee ensimmäisenä mieleen sinusta
                    vastaisin:  syvät voihkaukset, aamuiset suudelmat, tiukat kädet ympärilläni
           ihminen, jolle voin sanoa, jos olen vajonnut alas ja pelkään
                                              ihoa kihelmöivä nauru minun hölmöydelle
                             sydämeni, se osa, jonne sinä olet asettunut lämpimäksi sykkyräksi.
    Hymy, jonka tuot huulilleni, kun tulet mieleen rakkauslauluista.
                    Ihailuni kohde, ainainen ihmetyksen aihe, tyttö puhdasta kultaa

Jos kysyisit mitä minä haluan meistä.
                    vastaisin:  Seikkailuja, ihollasi, maailmalla.
                            avoimuutta, vähemmän pelkoa, lisää luottamusta. Pysyvyyttä.
       hiljaisia aamuja sängyssä, hentoja kosketuksia, itsevarmuutta ihmisjoukon keskellä
                          samaa rakkautta, sitä kuplivaa, nauravaa.
              pitkiä katseita muiden ihmisten seurassa, kulman kohotuksia ja virneitä.
                                 huokailevia kuiskauksia viimeisen hitaan soidessa.
                   pitkiä keskusteluja omista tunteistamme ja toiveistamme.

Jos kysyisit mitä me olemme
                     vastaisin: Aurinkoa, valoa pimeydessä, kokoinaisuutta
              äänekästä hiljaisuutta, lämmintä kosketusta, oikeanlaista kosketusta
                                      täydellisyyttä, juuri sitä mitä minä tarvitsen
          juuri sitä, mitä me olemme yhdessä
                                                 olemme toistemme, olemme yhdessä
                                           sielumme ovat kietoutuneet toisiinsa ja huulemme sinetöivät ympyrän
         
Tiedän, että olen huono puhumaan, lausumaan sanoja ilman, että silmät alkavat vuotamaan tai ilman, että hyperventiloin. Tiedän, että pidän sisälläni liikaa kaikkea ja että pelkään, mutta pelkään vain sitä kuinka voisin sinut menettää.
        Sanoit, että maalailen meistä pilvihattaroita, kun olemme erossa, mutta minusta, me olemme enemmän kuin satua ja kerrottuja siirappisia tarinoita, kun olemme yhdessä.
                    Aamupalat sänkyyn, leffaa sohvalla sylikkäin, silittelyitä yön pimeydessä, seikkailuja tuntemattomilla teillä ja suudelmia muutaman sadan metrin korkeudessa.
     
        Minusta minä en kuvittele mitään, sillä me olemme kaikkea sitä, me olemme siirappia, vaikka on myös niitä sydäntä puristavia hetkiä, niitä hetkiä, kun yritämme repiä sielujamme toisistamme irti, kun pelkäämme rakkauttamme. Mutta minä lupaan ja vannon, että vaikka kuinka pelkäisin, en koskaan pelkää rakastaa sinua.
                        Olet minun kettu, samea kirkkaan sininen kultahiput piilottava joki silmissäsi,
                                 olet minun ja minä olen sinun kauriisi lehdon kehdossa.
         

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

1. Se kumma tunne rinnassa

 Hymysi, se kumma tunne rinnassa, jota en saa millään selitettyä
                                      Ripaus ylpeyttä, täydellistä ylpeyttä sekä omistushalua.
                Ei, enemmän. Minun.
                             Syvä ääni sisällä, joka huutaa: Minun. 
           Ja kun sanot, että haluat, että sinun kotisi on minun kotini ja toisin päin,
                                 minä olen valmis tekemään sinulle kodin sinnekin missä sinulla ei ole hyvä olla.
                        Sillä minulle koti ei ole seiniä, ei tauluja seinällä ja jääkaappimagneetteja.
         Minulle koti on sinun äänesi, sinun tuoksusi, sinun sielusi.
                                                  Se kumma tunne rinnassa, tiedättehän. Sellainen kupliva.
                                             Minun. 
                                Olin kadonnut pimeyteen, luin sinulle siitä uusintaa puhelimeen.
                                               Muistin miltä minulta oli tuntunut kirjoittaessa joka sana.
                   Olin yksin, rikki, vajavainen.
                               Mutta nyt olen löytänyt lämmön,sinut ja huulesi, jotka elvyttävät heikot keuhkoni
                       Olen löytänyt aamuauringon taas sekä hetket.
                  Hitaasti löydän itseni, tiedostan itseni, hymyilen.
                                             Minähän osaan olla onnellinen. Kas kummaa.
                     Nyt minä en enää ole yksin, ja vaikka olen rikki ja vajavainen, saan olla sitä.
                           Sillä tiedän, että tulen korjautumaan, sinä et nimittäin paranna haavojani naiivisti.
         Sinä puet minut turvaan sanoillasi, kosketuksellasi
                                  Annat minun nuolla omat haavani kiinni, niin, että olen oman elämäni herra.
             niin, että vuosia myöhemmin voin sanoa, että minä olin vahva.
                                        Vaikka sinä autoit.
                                 Se kumma tunne rinnassa, tiedättehän.
                                                       Se kumma tunne rinnassa,
                                     kun rakastaa jotakuta niin paljon,
                                                                                              että se itkettää.